Vaikuttajaklubit ovat taas täällä!

Suosittujen ja sisällöltään laadukkaiden vaikuttajaklubien sarja jatkuu loppuvuonna 2019 kahdella tapahtumalla. Marraskuun 19. päivänä tavataan aamukahvin äärellä Evlillä, jolloin teemana on vastuullinen sijoittaminen. Joulukuun 11. päivänä vuorossa on lounastapaaminen Aleksandrialla, jossa keskitytään strukturoituihin tuotteisiin sijoittamisessa. Ilmoittaudu tapahtumakalenterin kautta!

Mikä on vaikuttajaklubi?

Vaikuttajaklubissa pääosassa ovat osallistujat. Kokoonnumme yhteen keskustelemaan ja tutustumaan yhteen teemaan kerrallaan. Katsomme yhdessä maailmaa mm. palkitsemisen ja sijoittamisen näkökulmasta. Samalla on mahdollisuus verkostoitua ja tutustua Suomen henkilöstörahastot ry:n yhteistyökumppaneihin - sekä tietysti nauttia aamiaisesta, lounaasta tai after work -purtavasta. Hyötyä ja mukavaa yhdessäoloa siis.